Liettua: matkustustiedote

Liettua: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata tavanomaista varovaisuutta

Ajankohtaista

Liettua julisti 24.2.2022 maahan kansallisen poikkeustilan Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen ja lähialueiden heikentyneen turvallisuustilanteen johdosta. Poikkeustilaa on jatkettu 16.12.2022 asti. Poikkeustila antaa viranomaisille tarpeen tullen laajempia valtuuksia toimia. Tällä hetkellä Liettuassa matkustettaessa on tarvittaessa voitava todistaa viranomaisille henkilöllisyys voimassa olevalla henkilötodistuksella. Myös lisätarkastukset rajanylityspaikoilla etenkin autolla liikuttaessa ovat mahdollisia.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498
Konsulisuojeludirektiivi https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015L0637
Laki matkapalveluyhdistelmistä http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170901

UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/

Yleinen turvallisuustilanne

Turvallisuustilanne Liettuassa on vakaa eikä maassa oleskeleviin suomalaisiin kohdistu välittömiä turvallisuusuhkia. Maan tavanomaiset riskit ovat ennakoitavissa ja viranomaisten kyky hoitaa mahdollisia kriisitilanteita on hyvä.

Liettuan yleinen hätänumero on 112. Liettuan sisäministeriö alainen hätätilanteisiin varautumisen keskus https://www.lt72.lt/go.php/eng/img.

Rikollisuus

Yksin liikkumista päihtyneenä tulisi välttää. Taskuvarkaiden varalta on hyvä varautua pitämällä lompakosta ja/tai käsilaukusta hyvää huolta.

Passi ja arvoesineet kannattaa jättää hotellin tallelokeroon tai muuhun turvalliseen paikkaan.

Pääkaupunki Vilnan poliisin tavoittaa sähköpostitse vilniausvpk.ovs@policija.lt ja puhelinnumerosta +370 5 2716008. Liettuan poliisin kotisivu https://policija.lrv.lt/en/

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Liettuan valtatiet ovat hyvässä kunnossa ja opastus on selkeää.

Liikenteessä tulee noudattaa varovaisuutta. Liettuan liikennesääntöjen mukaan oikealle osoittavalla vihreällä nuolella varustetuissa liikennevaloristeyksissä on mahdollista kääntyä oikealle punaisen valon palaessa edellyttäen, ettei aiheuta vaaraa muulle liikenteelle. Ajonopeus kaupunkiliikenteessä on suhteellisen suuri, kadut osittain huonokuntoisia ja talvisin osittain huonosti hoidettuja.

Liettuassa on talvirengaspakko (kitka- tai nastarenkaat) 10.11.-31.3. Nasta- ja kitkarenkaiden käyttö on sallittu 1.11.-10.4. välisenä aikana, muuna aikana kielletty. Liettuassa ajettaessa autoissa tulee olla turvaliivi, ensiapulaukku ja sammutin. Promilleraja on 0,4.Auto on hyvä pysäköidä valvotulle alueelle, eikä sisätiloihin tulisi jättää tavaroita näkyville.

Liettuan liikenneturvallisuusviraston kotisivu https://ltsa.lrv.lt/en/

Terveys

Sairaustapauksien ja varkauksien varalta kannattaa ehdottomasti hankkia matkavakuutus.

Suurlähetystö suosittelee myös eurooppalaisen sairaanhoitokortin (EHIC) hankkimista. Kelan myöntämällä ilmaisella kortilla matkailija saa välttämätöntä hoitoa akuutissa sairaustapauksessa samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat.
Sairaanhoitokortti ei kuitenkaan korvaa matkavakuutusta, eikä sairaankuljetuksia ulkomailta kotimaahan.
Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista löytyy lisätietoa Kelan verkkosivuilta https://ww.kela.fi/eurooppalainen sairaanhoitokortti.

Yleisten sairaaloiden henkilökunta Liettuassa ei välttämättä puhu liettuan lisäksi muuta kieltä kuin venäjää.

Hanavesi on Liettuassa juomakelpoista.

Jos sinulla on sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, tarkista vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Ne löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas" https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/matkailijan-terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO http://www.who.int/en/
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu

Maan lait ja käytännöt

Seksuaalivähemmistöihin kuuluviin saattaa Liettuassa kohdistua ennakkoluuloja.

Maahantulosäännökset

Koronarajoitukset Liettuassa ovat päättyneet.

Paikallisviranomaisten tiedotusta koronatilanteesta ja matkustuksesta voi seurata alla olevista linkeistä:

Liettuan koronavirussivusto http://koronastop.lrv.lt/en/
Liettuan rajaviranomainen http://www.pasienis.lt/lit/english
Liettuan ulkoministeriö https://urm.lt/default/en/important-covid19
Liettuan terveysministeriön alainen Kansallinen Terveyslaitos https://nvsc.lrv.lt/en/
Liettuan sisäministeriö alainen hätätilanteisiin varautumisen keskus https://www.lt72.lt/go.php/eng/img

Liettuaan matkustettaessa tulee mukana olla passi tai kuvallinen henkilökortti. Liettuasta lentäen poistuttaessa tarkastetaan lentokentällä koneeseen nousun yhteydessä aina myös matkustusasiakirjat. Lisätietoja säännöksistä antaa Liettuan suurlähetystö Helsingissä https://fi.mfa.lt/fi/en/

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat https://um.fi/passi/

Yhteystiedot

Vilnan-suurlähetystö

03107 VILNIUS
LITHUANIA
http://finlandabroad.fi/lithuania
https://www.facebook.com/FinnishEmbassyVilnius/

Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti Paivystys.um@formin.fi.

Vastaa