Swazimaa: matkustustiedote

Swazimaa: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata tavanomaista varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot

Maa on suhteellisen turvallinen. Vältä suuria väkijoukkoja ja ajamista pimeällä

Ajankohtaista

Koronapandemian vuoksi tilanne ja rajoitukset saattavat muuttua äkillisesti ja ennalta arvaa-mattomasti. Ajankohtaista tietoa Swazimaan tilanteesta löydät seuraamalla paikallisviranomaisten tiedotusta. Edustusto päivittää ajankohtaista tietoa myös sosiaalisen median kanavilleen.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498
Konsulisuojeludirektiivi https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015L0637
Laki matkapalveluyhdistelmistä http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170901

UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/

Yleinen turvallisuustilanne

Pääkaupungissa Mbabanessa ja läheisessä Manzinin kaupungissa voi olla ajoittain mielenosoituksia ja niihin liittyviä levottomuuksia. On hyvä noudattaa varovaisuutta ja välttää suuria väkijoukkoja ja kokoontumisia.

Rikollisuus

Rikollisuus on kasvamaan päin. Erityisesti pimeällä ja oudoilla seuduilla ei tule liikkua yksin. Tuntemattomia ei kannata ottaa kyytiin. Pyri pysäköimään hyvin valaisutuille katuosuuksille ja noudata varovaisuutta hyväksyessäsi apua tuntemattomilta, koska kyse voi olla autovarkaudesta. Yleinen valppaus on tarpeen.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Liikenne on vasemmanpuoleista. Tiestö on osittain hyväkuntoinen ja päällystetty. Huonokuntoisia tieosuuksia on varsinkin vuoristossa.

Teillä liikkuu runsaasti kotieläimiä – etenkin lehmiä ja vuohia, koska tienvarsia käytetään yleisesti laidunmaana. Eläimet aiheuttavat liikenteelle usein vaaratilanteita. Ajonopeudet ovat huomattavan suuria. Pimeällä ajamista on syytä välttää. Etelä-Afrikasta Oshoekin raja-aseman kautta kulkevalla N4-tiellä on syytä välttää pimeän jälkeen liikkumista autokaappausriskin vuoksi. Myös tietä Swazimaan rajan yli Mosambikiin kannattaa samasta syystä välttää pimeällä.

Lentoliikenne ei ole kovin turvallista. Lentoyhtiöt kannattaa tarkistaa IATAn sivuilta.

Terveys

Terveystarkastukset ja muut poikkeusjärjestelyt saattavat aiheuttaa viivästyksiä lentokentillä, raja-asemilla ja matkustettaessa muutenkin. Matkustajia kehotetaan varaamaan matkustamiseen tavanomaista enemmän aikaa.

HIV-tartuntojen määrä on maailman korkeimpia, ja tartuntavaaraan liittyvää riskikäyttäytymistä tulee ehdottomasti välttää. Joka neljännellä swazimaalaisella on laskettu olevan HIV – tartunta. Tämä kannattaa huomioida lääkäri- ja terveyskäyntien yhteydessä. UNAIDS 2014 Global Aids Estimatesin mukaan Swazimaassa on arvioitu olevan noin 200 000 yli 15-vuotiasta, joilla on HIV tartunta. Noudata normaaleja varotoimia tartunnan saamisen välttämiseksi.

Lääkintäpalvelujen taso ei ole korkea. Suositellaan Etelä-Afrikan terveyspalveluja. Kattava matkavakuutus on tarpeen. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kaikki vahingot kattavaa matkavakuutusta.

Jos sinulla on sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, tarkista vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Ne löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas" https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/ohjeet-ja-saadokset/matkailijan-terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO http://www.who.int/en/
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu

Maan lait ja käytännöt

Huumeiden käyttö ja salakuljetus on laitonta. Huumeiden käytöstä voi saada ankaria tuomioita.

Miesten välinen homoseksuaalisuus on rangaistavaa Swazimaassa.

Poliisi on erittäin korruptoitunut.

Maahantulosäännökset

Koronapandemian johdosta matkustusrajoitukset ja karanteenisäädökset voivat muuttua nopeasti, joten on tärkeää seurata ajantasaisia viranomaistiedotteita, suurlähetystön verkkosivuja ja sosiaalista mediaa.

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat https://um.fi/passi/

Yhteystiedot

Maputon-suurlähetystö

MAPUTO
MOZAMBIQUE

Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti Paivystys.um@formin.fi.

Vastaa